Narun (ja kameran) toisessa päässä pyörin siis minä, Hanna. Siis se akka trimmerin kanssa ja se, kenen naamaan Ikean kuolainen rotta hinkataan.
Piki oli ensimmäinen koira talossa, jonka jälkeen ei ollut enää paluuta entiseen. Ei sitä enää osannut ilman koiraa elää. Kestin koiratonta eloa neljä vuotta kotoa muuttamisen jälkeen, kunnes Jaffa tuli maisemiin. Mikään ei ole enää entisensä.
Monesti koiria on helpompi ymmärtää kuin ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti