Hihnakäyttäytymistä ja sadehaalaria

Täällä eteläsuomessa talvi on kurjaa aikaa. Täällä ei ole ihania auringossa kimmeltäviä kinoksia, vaan harmaata ja niin hemmetin pimeetä. Vettä tulee taivaalta kuin esterin perseestä. Ostin vartavasten Rukan Thermal softshell takin niille kolmelle kylmälle päivälle mitä täällä sattui olemaan. Jaffa rakasti muuten silminnähden niitä lumisia päiviä, eikä kaatosade häiritse yhtään Beastyn menoa. Noh, pohjosessa takkia ainakin tarvitaan, kun sinne päästään. Eikä Beasty tuosta enää edes kasva niin paljoa, että tuo takki jäisi pieneksi. Nyt on marraskuu ja sadetakilla sekä emäntä, että koira kulkee lenkeillä (molemmilla samanväriset sadevaatteet! YEAH). Jaffalla on Rukan Protect haalari. Ja tiedän; Lahkeet on tarkoituksella puolimittaset, kun ne pitkälahkeisetkin jää varmaan ihan jokaisella villapöksyillä liian lyhyiksi. Pitäisi tilata mittatilaushaalaria joskus. Olisihan se kiva, ettei tällaisia tarvitsisi, mutta villakoirien turkki imasee kaiken veden niinkuin ihmisten hiuksetkin. Paitsi että karvaa on himpun verran enemmän. Kuivaamiseen menee vähintään puolituntia, jos kastuu kunnolla. Jos turkkia ei kuivaa näillä pituuksilla mitä Jaffallakin on, niin menee koko loppupäivä kuivumiseen + turkki menee takkuun niin paljon helpommin. Tämä tiedoksi niille, jotka eivät paini tällaisten asioiden kanssa ja jotka pyörittelevät silmiään koiran pukemiselle.

Alla on meidän jo räjähtäneestä pojasta kuvat ennen lenkkiä. Tuntuu, että pelkkä lenkkeilykin on varustelaji. 

 

Tässä olen pohdiskellut sitä, millainen hihnakäytös tuon ikäisellä (8kk) kakaralla pitäisi olla. Ei tietenkään mitään varsinaisesti pidä olla, mutta kaupungissa olisi turvallista, jos tämä apina osaisi käyttäytyä hihnassa. Välillä tämä vetää sata lasissa ja korvat jäi rappukäytävään, kun välillä taas Jaffa kulkee niin nätisti ja kuuntelee kaiken mitä sanon. Sydän oikein välkähtää noina hetkinä. Silloin kun tekisi mieli repiä hiukset päästä turhautumisen takia, koitan muistella kesää, jolloin Jaffa veti aina, kun pihalle pääsi. Kehityksenhän näkee vain, kun katsoo pitemmällä aikavälillä asioita ja sillon laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. 

Vastaan on tullut vain aikuisia koiria, jotka kävelevät nätisti. Täällä päin on paljon koiria ylipäätään ja helposti sitä luo hassun kuplan, jossa kaikki koirat muka osaavat täydellisen hihnakäytöksen ja itselle tulee "paska koiranomistaja" -syndrooma. Kyllähän sen itsekkin huomaan, että koko itsensä sättiminen on ihan turhaa, mutta silti tulee välillä sellaset fiilikset. Eihän pahimmassa murkkuiässä oleva koira vielä jaksa keskittyä samalla tavalla kuin aikuinen. Varsinkaan, kun tämä kyseinen elukka on tällainen sähköjänis ja hajujen perässä kulkija. Vai pitäisikö? Mulle on sanottu, että kyllä koiralta voi vaatia jo kohtuullisen paljon ja niin me tehdäänkin. Se on kuitenkin eri asia kuin se todellinen tekeminen ja toteutus. Pikillä ei ole ollut koskaan niin tarkkaa sen hihnakäytöksen kanssa, kerran maalla asuu. Koko lenkki voi mennä ilman yhtäkään vastaantulijaa ja lenkit ovat lähestulkoon keskellä metsää. Ei ole oikein mitään, mihin verrata (ja pitääkö sitä aina verrata johonkin?). Kait me sitten ollaan vielä "aikataulussa".

Alla on kuva lenkin jälkeen, suihkua odotellessa.

 

Nämä koulutusasiat ovat olleet mielenpäällä nyt enemmänkin, kun ensivuoden alusta olisi tarkoitus aloittaa agitreenit ja pitäisi saada vielä luoksetuloa ja kontaktia treenattua. Molemmat ovat mielestäni jo kohtuullisella tasolla, mutta vielä kaipaa hienosäätöä. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa....

Lopuksi söpöilykuva onnellisesta, emännän päällä torkkuvasta Beastystä. Olenko koskaan kertonut, kuinka paljon rakastan pitkiä kuonoja? Sitä oikein tuntee kuinka esteettisyyden aalto viuhtaisee yli, kun tuollaisia metrikuonoja katselee. 😁