Närästys...

... on yksi piru. Sen huomasin tänään aamulla. 

Tähän väliin sanottakoon, että sen olen huomannut, että negatiivisista asioista kirjoittaminen esimerkiksi somessa saa monesti muut ihmiset kaatamaan kuraa aloittajan niskaan. Mietin kohtuullisen pitkän ajan kirjoitanko tästä aiheesta, mutta tällöinhän vain kannustan puhumattomuuteen ja pelkkään "puspus 💓💓" aiheisiin ja kommentteihin. Älkää käsittäkö väärin, nekin ovat aiheellisia, ettei kaikki ole niin vakavaa, mutta kun ne ovat osassa ryhmistä ainoa mitä sallitaan postattavaksi. Kun haluaisi asiallista keskustelua/kommentointia koiramaailmaan liittyen, saa sellaista hakea kissojen koirien kanssa, mikä on surullista. Pitää niin varovasti navigoida keskusteluryhmissä, ettei vaan kukaan missään nimessä suivaannu, kun ei enään osata keskustelun jaloa taitoa. (Mielessäni uusimman Koiramme-lehden artikkeli fyysisen palautteen antamisesta, josta nousi täysin kohtuuton kohu. Kirjoitan tästä varmaan ihan oman postauksen. Sen verran mehukas juttu.)

 

Anyway... Itse aiheeseen. Heräsin tänään kello 6 aamulla siihen, että Jaffalla nieleskeli ja yökki. Närästystä siis. Ei ole ensimmäinen kerta. Onneksi ei örkännyt. Päivän alkaminen oksennusten siivoamisella kuudelta aamulla ei ole meikäläisen käsitys mielekkäästä ja hyvästä aamunavauksesta. Siinä valvoessa googlasin tietysti oireet, mikä oli virhe. Sama homma koirilla niinkuin ihmisilläkin. Ihan sama mitä oireita googlailet, se on aina syöpä. Noh, googlasin ja ensimmäisenä vatsalaukun kiertymä. Hui kamala. Sehän onkin hirveen yleinen sairaus keskikokoisella villakoiralla... (Huomatkaa sarkasmi). Mutta koska pökkyrässä sitä ei aivot käy 100%:lla teholla, kerkesin huolestua ja huoli takertui jonnekkin aivojen pimeään nurkkaan. Sama huoli jatkui itsepintaisena myös yliopistolla. Siinä kun poljin luennolta kotiin, mietin, että onkohan vastassa koiranraato vai mikä. Tottakai kun oven avasin ja vastassa oli iloinen ja energinen koira, tuntee itsensä hyvin helposti idiootiksi, kun edes ajattelee moisia.

Jaffa siis söi edellisenä päivänä eri ruokaa kuin normaalisti. Beastyllä oli kupissa 400 grammaa sika-nauta jauhelihaa + lisät. Vahvasti arvelen, että se on se sika tai nauta, mikä närästää. Luuta ei saanut nimeksikään ja lisät oli normaalit. Päätin (varsin myöhään tosin) alkaa pitämään ruokapäiväkirjaa niiltä päiviltä, kun Beastyä närästää. Arvelin ensin automaattisesti, että se on se sika mikä närästää, mutta Maukkaan pötköissä on sikaa broiskun ja lohen kanssa, eikä närästä. Ei varmaan se liha, vaan sen lihan määrä, mikä tässä määrää. Tai sitten ei. Pitää testailla. En ole ammatilainen näissä asioissa.

Lopuksi vielä kehaistakoon, että tänään oli todella hyvä päivä lenkkeilyn merkeissä. Jaffa kulki suurimman osan ajasta todella nätisti ja minä ylpeänä marssin menemään. Tottakai oli vielä perus hepulit ja hihnan pureskelut, mutta ei tässä vaiheessa mitään täydellisyyttä odotetakkaan.
Kun Jaffa saa hepulin, kutsun sen luokse ja Jaffan tulee luonnollisesti tulla luokse, istua ja ottaa kontakti, ennenkuin saa kehut ja luvan jatkaa matkaa. Joskus se tapahtuu saumattomasti (niinkuin tänään), joskus taas rsykkeitä on liikaa tai ne on liian voimakkaita, jotta tuolla olisi korvat mukana.Kun taas elukan pitää saaha riuhtoa hihnaa, olen aika usein huomioimatta tai sanon "nyt on taas höpöhöpö jutut", mikä auttaa. Käytetään tuota höpöhöpöä muihinkin höpöhöpö tilanteisiin, missä on selvää ,että nyt ei mene ihan niin kuin on sovittu. Tähän heti perään tunnustan, että joskus riuhtominen toimii myös palkkana, jos tottelee hyvin. Se siitä johdonmukaisuudesta...
Mutta joo... Tämä päivä antoi toivoa, että kyllä tästä vielä hyvä tulee.